Tärkeintä on aloittaa

Paluu lenkkipoluille sujui lopulta yllättävän yksinkertaisesti. Tuttuun tapaan istuin selaamaan internettiä töiden jälkeen helmikuun loppupuolella, kun törmäsin The Runners -lyhytelokuvaan. Itkeä vollotin elokuvan loppupuolella ja olisin lähtenyt lenkille siltä istumalta, ellei kello olisi lähennellyt jo puoltayötä.

Kokemus oli onneksi niin voimakas, että lähdin juoksemaan heti seuraavana aamuna – 183 päivän juoksutauon jälkeen.

"I run because it's cheaper than therapy"

Saatan viljellä urheilujalkineyritysten mainoslauseita, mutta laitettakoot sekin puolen vuoden tauon piikkiin. En ole aivan varma juoksun terapeuttisesta vaikutuksesta, ainakaan juoksuintoni ei ole heijastunut vielä muihin elämäni osa-alueisiin. Olen joka tapauksessa juossut ja liikkunut kevään ja kesän aikana melko aktiivisesti ja palkinnut itseäni kirjaamalla liikuntasuoritukset Movescount-palveluun.

Kalenterikooste tämän vuoden hikoiluista.

Blogiin tarttuminen onkin ollut vaikeampaa. Monta kertaa olen suunnitellut kirjoittavani juoksemisesta tai suunnistustreeneista ja ensimmäisestä Jukolan viestistäni tai siitä kuinka päädyin soutamaan Sulkavalle lihanleikkaajien kanssa tai miksi ihmeessä kävelin/juoksin 48 kilometrin matkan Helsingistä Pornaisiin keskellä yötä.

Ehkäpä yllä oleva kappale päivittyy linkeiksi myöhempiin blogikirjoituksiin tai sitten ei. Nyt kuitenkin huokaisen helpotuksesta, kun ensimmäinen askel on taas kerran otettu myös täällä blogin puolella.